17. heinäkuuta 2015

SLY31: PORKKANA-MUFFINIT JA TUOREJUUSTOKUORRUTE

Sain parin paketista ohjeen näihin muffineihin. Mietin pitkään, että näitä pitäisi tehdä. Oikeaa ajankohtaa vaan ei löytynyt kuin vasta nyt. Nämä olivat tosi mieleisiä! Ihan kuin porkkanakakkua olisi syönyt. Suosittelen käsi sydämellä kokeilemaan! Jotkut kavahtavat tuota porkkana -sanaa paljonkin, että miten se voi sopia tuollaisen sokeria sisältävän kuorruteen kanssa yhteen, mutta voin sanoa että hyvin. Ei kyllä jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun näitä teen! :-) Alkuperäinen ohje on peräisin Kakkutaikurin blogista. Tuorejuustokuorrutetta tehdessä saattaa tuntua, että tomusokeria on ihan liikaa, mutta se tasaantuu sitten kun tuorejuusto on vatkattu sekaan. Ja eri tuorejuustoillahan saa erilaista makua sekä väriaineilla tai pastavärillä eri värisen kuorrutteen! :-)

Porkkanamuffinssit

200g voita
3dl sokeria
4 munaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
1tl vanilliinisokeria
1,5rkl kanelia
5-6dl raastettua porkkanaa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten. 
Sekoita joukkoon kuivat aineet sekä porkkanaraaste.
Annostele muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 12 minuutin ajan.

Tuorejuustokuorrute
450g tomusokeria
75g voita
200g maustamatonta tuorejuustoa

Vaahdota pehmeä voi ja tomusokeri. Lisää tuorejuusto ja sekoita hyvin.
Halutessasi voit värjätä kuorrutteen.
Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle.

1 kommentti: