11. heinäkuuta 2015

SLY31: VIHREÄ KUULA -KAKKU

Päätin tehdä edellispäivänä sly -parin paketissa olleen ohjeen mukaista kakkua, jonka kuva siis yläpuolella. Voin sanoa etten itse hirveästi tykännyt, se täyte ei oikeestaan maistunut miltään. Tästä sais kyllä hyvän kakun, jos vaan tekis eri täytteellä! :-) Ohjeessa oli että kuulia menee 2x500g, mutta en saanut niitä millään pysymään paikoillaan, niin siihen meni sitten vaan yksi tollanen rasia- eniten ehkä harmittaa se, että noi on ihan hirveän kalliita (melkeen 7e rasia) karkkeja :-D Pohjan tein ylä-asteen kotsan kirjan ohjeen mukaan, joten sitä jäi hiukan yli.

Kääretorttupohja: 
4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
3/4dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kulhossa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä.
3. Levitä taikina uunipellille ja paista torttua n. 7 minuuttia. Jäähdytä.
4. Vuoraa n. 2 litran kokoinen pyöreäpohjainen kulho tuorekelmulla.
5. Leikkaa kääretorttu viipaileiksi ja peitä kulhon sisäpinta.

Täyte:
4 liivatelehteä
3dl vispikermaa
200g tuorejuustoa (ohjeessa sitruuna, käytin tavallista)
0,5dl sokeria
1,5 prk säilykepäärynöitä
vihreää elintarvikeväriä
0,5dl vettä

1. Liota liivatteet.
2. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sokeri.
3. Valuta ja soseuta päärynät, lisää täytteeseen.
4. Värjää elintarvikevärillä ja lisää sulatetut liivatteet.
5. Kaada täytte vuorattuun kulhoon ja hyydytä vähintään kolmen tunnin ajan.
6. Kumoa tarjoilulautaselle ja poista kelmu.

Kuorrutus:
1dl vispikermaa
2x500g vihreitä kuulia

1. Vatkaa kerma ja levitä kakun päälle.
2. Koristele vihreillä kuulilla. 

4 kommenttia:

  1. Hm..mm tämän kakun voisi leikata vaakatasossa ja syödä ylä- tai alapuolen, kumpi miellyttää . ÜÜÜÜ
    Päärynä on yleensä niin mieto maultaan, että leipomuksissa tuntuu mauttomalta. Se vaatii usein vahvan kaverin vierelleen….söin juuri paikallisia päärynälohkoja 'Jersey Bluen' kanssa ja voi mahdoton miten oli hyvää!
    (Päärynä-Aurajuusto -kakku )
    Terkuin n-h
    http://originaalisly.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasinkin, että valion päärynä-kinuski -rahka voisi sovelluksena tähän! :-)

      Poista
  2. Hmm, jos tykkää marmeladista ja vihreistäkuulista niin varmasti mieleinen kakku, sillä aika tolkuton määrä niitä kakkuun menee.mitenkäs tummasuklaa täytteeseen kaveriksi ja päälle jotain muuta kuin marmeladeja hmm.... Tosi upeaa, että kokeilit ja komian teitkin! Anne(npuuhat)

    VastaaPoista