30. kesäkuuta 2015

LETTUKESTIT

Tai oikeestaan vohvelikestit, mut anyways. Sunnuntaina ruokakauppa -reissun jälkeen päätettiin et tehdään illalla vohveleita. Se kuitenkin siirtyi hiukan myöhemmäs, kun ekana grillattiin ja sen jälkeen Viivi ja Samppa tuli meille. Paistettiin noita vohveleita sit sellaset pari tuntia ja aikaa vei jo se, että unohdin kaupassa ettei meillä ole hilloa -käytiin kaupassa heti kun päästiin kotiin. Ja toinen äksidentti kävi siinä, kun unohdin ettei meillä oo myöskään juoksevaa margariinia, jonka kanssa toi paistaminen käy kaikista vaivattomimmin. Hupsista. Kaikesta huolimatta saatiin aikaseksi kunnon kasa vohveleita ja ne maistuikin hyvin! Etenkin mansikoiden kanssa se oli superherkkua, nam! 

P.S. Tän päivän pelasti kiva uutinen- voitin  Dr. Oetkerin leivo ja koristele -viikkokisan, johon osallistuin noilla mun edellisen postauksen muffineilla- viikon haastehan oli kukkahaaste! Palkintona mulle pitäisi tulla Dr. Oetkerin ruokavaaka! Jei! On tähän päivään kyllä mahtunut muutakin- me käytiin taas kaupassa lisäämässä tarpeita jääkaappiin, tein meille makaronilaatikon ja sen lisäksi leikeltiin meidän nurmikko äsken matalaksi. Sain kyllä kuulla, että naisen leikkaaman jäljen kyllä huomaa... Itse kyllä ihmettelen että miten muka ;-)

4 kommenttia:

  1. pääsitkö opiskelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomisessa postauksessa juttua tästä, mutta sen voin jo kertoa, että ainakin yksi opinahjo mua odottaa syksyllä! :)

      Poista
  2. Voi että kun olis tilaa vohveliraudalle niin opettelisin niitä tekemään, anoppilassa aina välillä saa. Pitäis kysyä äitiltä et onko sillä vielä ja et tekiskö mulle tai opettais =) NAM!
    Onnea vaa'an voitosta ne on käteviä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on joku äitin ikivanha mut hyvin vielä onnistuu :) tykkään tehä noita jopa enemmän kun normilettuja, kun ei tarvii kokoajan vahtia :)

      Poista