10. toukokuuta 2015

Keksitehdas

Pikkuveljelle on tullut ihme leipomisvimma. Leivottiin tiistaina muffineita, oikeastaan eläinmuffneita- niiden tuli muistuttaa eläimiä mutta en nyt tiedä. Tämä on yksi juttu mihin todellakin kaipaan harjoitusta ja roimasti! Ihan söpöjä ne oli :-D Kuitenkin keskiviikkona tuli taas tämä kyseinen pikkuveli mun oven rakoon ja kysyi josko leivottaisiin piparitikkareita. Olin kuitenkin tosi väsynyt aamuvuorosta ja muutenkin tästä flunssasta (joka nyt vihdoin alkaa voittaa, jei!) niin tehtiin ne vasta torstaina koulun jälkeen. Koitin päästä taas helpolla- sen sijaan että oisin tehnyt murotaikinan itse niin ostin kaupasta pakastealtaasta valmispohjan ja siinä päästiin nopeesti leipomaan! Koristeltiin nämä pikkunapero- ja smarties-karkeilla ja niistä tulikin ihan hauskoja. Tarkoitushan alkuperäisessä ohjeessa oli, että kaikkiin laitetaan tikku kiinni ja siten niistä tulee vähän kuin tikkareita. Me kuitenkin laitettiin muutamaan tikku ja loput meni ihan tavallisina pipareina! Ollaan tällä viikolla vietetty oikeen roppa kaupalla sisarusaikaa ja eihän sitä estä edes tämä minun flunssa! Toivotaan että nyt pysyisi poissa ainakin kesäkuun alkuun asti, jotta saataisiin juhlat ja pääsykokeet pois alta. Sitten onkin aika nauttia elämästä ilman stressiä- tätä mä oonkin odottanut! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti