23. kesäkuuta 2015

TERVEISIÄ SAIRASPEDILTÄ

Täällä sitä ollaan, sairaspedillä oikeestaan reilun vuoden jälkeen. Oon viimeks ollut kuumeessa vissiin joskus lukion toisen vuoden aikana. Olin ihan hirveen väsynyt lauantaina- veikkasin vaan huonosti nukuttua yötä, mut en kuitenkaan ollut aamulla vielä väsynyt vaan se iski vasta iltapäivällä. Lopulta illalla oli lämpöä melkeen 38 astetta, joka laski kumminkin pikkuhiljaa ja aamulla oli jo terve olo, joten lähdin töihin- mutta turhaan. Olin neljä tuntia ja oli pakko lähteä kotiin ja lääkäriin Terveystaloon. Siellä lääkäri totes mun kurkussa oikeella puolella olevan rauhasen turvonneen ja näytti vaativan antibioottia, joten mut määrättiin verikokeeseen ja nielunäytteeseen. En ookkaan moneen vuoteen käynyt verikokeessa näin pienellä varotusajalla, haha. Selvisin kuitenkin siitä ja mulle todettiin angiina, sillä streptokokki -testin tulos oli positiviinen. Mulla oli myös CRP aika korkea, 44, ja noissa pikatesteissähän se maksimi on 10. On toi kurkku ollutkin aika kipeenä, mutta kuumetta oli viimeksi sunnuntai-iltana. Toivotaan että menis nopeesti ohi sillä sunnuntaina mulla onkin eka lomapäivä ja ois kiva olla terve.

2 kommenttia: