14. kesäkuuta 2018

SOSIAALINEN MEDIA - OPPIMISTEHTÄVÄ 4d: Sosiaalinen media tulevaisuudessa

Sosiaalisen median verkkokurssi lähestyy loppuaan. Kurssin aikana olen oppinut paljon uusia asioita ja saanut uutta näkökulmaa sosiaalisessa mediassa toimimiseen. Minun ikäisilleni sosiaalinen media on ollut läsnä arjessa lähes aina - olemme niin sanotusti kasvaneet sosiaalisen median kehityksen mukana. Vaikka olen ollut esimerkiksi Facebookissa jo melkein 10 vuoden ajan, on silti paljon täysin uusia asioita, joita opin tämän kurssin aikana.

Sosiaalisen median käyttäminen tulevaisuudessa on yhä edelleen voimistamassa rooliaan. Lähes jokaisella työpaikalla on käytössä jonkinlainen sosiaalisen median palvelu. Työskentelen itse S-ryhmässä, tarkemmin sanottuna Turun Osuuskaupassa. Käytimme ennen EU:n tietosuoja-asetuksen voimaan tuloa Facebook-ryhmää, joka lisäsi yhteisöllisyyttä ympäri osuuskauppaa. Tietosuoja-asetuksen myötä otimme kuitenkin käyttöömme Facebookin rinnakkaispalvelun Workplacen, johon kirjaudutaan työyhteisön tunnuksilla, jolloin kaikilla on mahdollisuus päästä keskusteluun mukaan. Tässä jo huomasimme, että yhä enemmän siirrytään käyttämään palveluita, jotka löytyvät osana sosiaalisen median tarjoamia palveluita. 

Osuuskaupassa käytetään myös paljon edelleen Facebookia, sillä suurimmalla osalla kaupoista tai ravintoloista on omat aktiivisesti päivitettävät Facebook -sivut. Kaupalla ei ole yhtä tarkkoja rajoitteita sosiaalisessa mediassa toimimisessa, kuin esimerkiksi pankeilla, mutta paljon on asioita, jotka tulee ottaa huomioon. Tärkeää on muistaa tietosuoja-asetukset. Myöskään asiakkaan yksityisyyttä ei saa millään tavoin loukata, vaan esimerkiksi jokaiseen kuvaan, jossa asiakas esiintyy tulee pyytää lupa. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on tärkeää ja yrityksestä tulee näkyä asiallinen tyyli, sillä monet lopettavat asioinnin tietyssä yrityksessä juuri sosiaalisesta mediasta näkyvien negatiivisten syiden vuoksi. Kaikkiin kommentteihin ja viesteihin tulee vastata nopeasti. Vaikka asiakas haukkuisi koko kaupan pystyyn, tulee viestiin vastata neutraalia, asiallista kieliasua käyttäen. 

Pohtiessani toteuttamaamme sosiaalisen median toteutusta eri kanavissa, huomasin että entistä tärkeämpää on aikatauluttaa tekemämme julkaisut. Osallistujia tulee rohkaista osallistumaan keskusteluun. Toteutuksessamme oli merkittävässä roolissa liikunta- ja ruokavalio-ohjeet. Näihin tulee kiinnittää huomiota, antaa osallistujien kysyä kysymyksiä ja vastata näihin nopeasti ja asiallisesti. Myös kaikenlainen tiedottaminen tulevista asioista on tärkeää, sillä siten saadaan tieto mahdollisimman nopeasti kaikkien korviin. 

Mutta miten voisin hyödyntää sosiaalista mediaa uusin tavoin jatkossa? Ensimmäisenä mieleeni juolahti uusien sosiaalisen median tarjoamien kanavien käyttöönottaminen. Tutustuin kurssin aikana LinkedIn -alustaan, joka osoittautui mielestäni mielenkiintoiseksi ja helpoksi käyttää. Aion ottaa sen käyttöön aktiivisemmin osaksi arkea, sillä LinkedIn tarjoaa upean mahdollisuuden tutustua alan asiantuntijoihin! Lisäksi pohdin, että tärkeää on tehdä julkaisuja useammin, mutta muistaa laatu, ajankohtaisuus sekä johdonmukaisuus. Myös hastagien käyttö julkaisuissa on helppoa, joten niitä käyttämällä saa ohjattua tietyistä aihepiireistä kiinnostuneita omaan profiiliinsa. 

Entä oliko kurssista minulle apua? Oli, olen täysin tyytyväinen kurssin tarjontaan ja siihen kaikkeen, mitä opin kurssin aikana. Pystyn hyödyntämään oppimiani asioita tulevaisuudessa osana opiskelua, työtä sekä vapaa-aikaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti