16. marraskuuta 2015

Kitkat-kakku

Ihanaa uutta viikkoa! Leivoin viime viikolla pikkusiskon avustuksella tämän kakun, joka itse asiassa on mun ihan eka itse täytetty ja koristeltu kakku! Ohjeen löysin ensimmäisenä täältä, mutta muokkasin sitä hiukan oman mielen mukaan. Täytteeksi tuli vadelmamousse ja mansikoiden sijaan suklaanamuja. Pohja oli pikkusiskon tekemä ja voin sanoa, että hyvin hän siinä onnistui vaikka väittikin sitä raa'aksi :D Kakkupohja tehtiin jo keskiviikkona odottamaan täyttöä, jonka tein perjantaina ja lauantaina koristelin kakun. Tästä tavasta ainakin itse tykkäsin, oli paljon helpompaa eikä vaatinut paljon aikaa yhdellä kertaa. Täytteeseen olisi voinut laittaa hiukan enemmän vadelmia, koska pohjan kaakaon määrä peitti niiden maun aika lailla...

Pohja:
35g voita
2 1/4dl vehnäjauhoja
3/4d
3/4dl kaakaojauhetta
3/4tl leivinjauhetta
3/4tl ruokasoodaa
1 1/2dl sokeria
1,15dl maitoa
1 muna
3/4dl kuumaa vettä (tai vaihtoehtoisesti kahvia)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata voi ja anna jäähtyä. Siivilöi kulhoon vehnäjauhot, 
kaakaojauhe, leivinjauhe ja ruokasooda.
Lisää sokeri, voisula, maito, muna ja kuuma vesi (tai kahvi) samalla vatkaten.
Vatkaa kunnes taikina on sileää.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 30-40 minuutin ajan, kunnes kakku
on pinnalta kiinteä. 
Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa, poista sen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Täyte:
1prk Flora vispiä
1dl vadelmia
1/2prk rahkaa
1/2prk ranskankermaa
sokeria

Vatkaa Flora vispi ja jaa se kahteen osaan. Lisää toiseen rahka ja ranskankerma.
Soseuta vadelmat ja lisää joukkoon.
Mausta sopivalla määrällä sokeria.  
Toisen puolen vispikermasta voi laittaa kakun päälle ennen koristelua :) 

Lisäksi
2pss KitKat -patukoita (Lidl)
Smarties, M&M's tms. karkit

Pohjan päälle laitoin lopun vispikerman, johon sekoitin hieman kaakaojauhetta (n. 1rkl), jotta sain sen sopimaan KitKat-patukoiden kanssa. Painele KitKat -patukat kakun reunoille ja suklaakarkit päälle.

1 kommentti:

  1. Minullakin on ollut tarkoitus joskus kokeilla tämän tyylistä kakkua mutta empä ole vielä saanut aikaiseksi :D

    VastaaPoista