27. tammikuuta 2016

Ekat viralliset talvikuvat

Ja mun ajatus otsikkoa kirjoittaessani oli se että se talvi tais jo loppua. Vettä sataa ja maa on liukas kuin luistinrata. Pystyssä on kuitenkin toistaiseksi vielä pysytty! Oli kuitenkin nämä pari viikkoa kestäneet lumiset maisemat vaan niin upeita! Auringonpaiste ja kiiltävä lumen pinta, ai että! Vaikka pakkasta olikin paikoitellen lähemmäs kolmekymmentä astetta niin olihan ainakin hienot maisemat. 

Tälle viikolle en olekaan mitään oikeen suunnitellut, mutta muutamat mainitsemisen arvoiset jutut on kuitenkin edessä, nimittäin perjantaina mulla on luokanvalvojan ja työssäoppimisohjaajan kanssa näyttökeskustelu. Meillähän ei ole sellaista kunnon näyttöä, koska se olisi niin vaikea arviontikohde joten se suoritetaan keskustelun välityksellä. Sain tänään jo palautetta että oon oppinut parissa kuukaudessa ihan silmittämättömän nopeasti ja saa kyllä olla ylpeä, vaikka muutamia virheitä onkin sattunut. Kaikki on kuitenkin korjattu! Näyttökeskustelun lisäksi varasin eilen meille sen matkan Barcelonaan josta viimeksi jo kirjoittelin. Matka on taas ebookersin kautta ja majoitutaan 0,6 kilsan säteellä keskustasta. Lähtö on kesäkuun alussa ja matkalle kertyi pituutta 5 päivää- siinä ajassa halutaan ehtiä ainakin kiertää tärkeimmät ja hienoimmat nähtävyydet sekä päästä hiukan ostoksillekin! Jänskää, ihan eka oma ulkomaanmatka! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti